Asiakaspalvelutyöntekijöitä Helsinkiin
SOL Henkilöstöpalvelut Oy / Rahdinkäsittelijät
Hakemuksen määräaika on umpeutunut.

Näytä kaikki työpaikat yrityksessä SOL Henkilöstöpalvelut Oy

Haemme asiakkaallemme työntekijöitä asiakaspalvelutehtäviin eri puolille Vantaata, joulusesongin ajaksi.

Työtehtäviisi kuuluu ottaa saapuva tavara vastaan ja järjestää se asianmukaisesti hyllyihin odottamaan noutoa. Asiakkaan noutaessa pakettia, tavara luovutetaan ja tarvittaessa otetaan vähintään kuittaus tai rahastus tuotteesta.

Työajat ajoittuvat klo 7-22 välille ja töitä on pääsääntöisesti arkisin, ma-pe, mutta on hyvä valmistautua myös viikonloppuvuoroihin. Työvuoron pituus on pääsääntöisesti kahdeksan tuntia ja kyseessä on kaksivuorotyö. Työt alkavat 23.11.2017 ja päättyvät arviolta 24.12.2017. Palkka määräytyy PAU:n TES:n P-liitteen mukaisesti, tuntipalkka on 11,86€/h, ilman aiempaa vastaavaa työkokemusta.

Aiempi kokemus asiakaspalvelutehtävistä ja/tai varaston perustehtävistä ovat eduksi työssä pärjäämisessä. Perehdytämme kuitenkin työntekijät työtehtäviin, joten emme odota sinulta aiempaa kokemusta. Asiakaspalveluhenkisyys, järjestelmällisyys sekä reipas asenne ovat tässä työssä avainasemassa ja näitä ominaisuuksia arvostamme hakijassa.

Jätä hakemuksesi oheisen linkin kautta. Täytä hakemus huolella ja liitä mukaan CV:si. SOL Henkilöstöpalvelut Oy on SOL -konsernin tytäryhtiö. SOL on kansainvälisesti toimiva suomalainen perheyritys ja työllistää yli 13 000 aurinkoista SOLilaista. SOL Henkilöstöpalvelut Oy tarjoaa kaikille toimialoille henkilöstövuokraus-, rekrytointi-, suorahaku- ja muita räätälöityjä henkilöstötoimialan palveluja koko Suomessa. Asiakkainamme on sekä valtakunnallisesti, että paikallisesti toimivia yrityksiä. SOL Henkilöstöpalvelut Oy on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys.
https://sol.haahtela.fi/www/rekrysignin.aspx?IlmoitusID=5499, https://sol.haahtela.fi/www/rekrysignin.aspx?IlmoitusID=5499

Julkaisupäivämäärä
2017-10-10

Osoite
Työ useassa osoitteessa tai etätyö

Hakeminen
Appointment set by employer - see free text

Hakemuksen määräaika on umpeutunut.